Painavia sanoja rakkaudesta

Olen miettinyt viimevuosina hyvin, hyvin paljon ihmissuhteita ja todennut, että ne ovat kaiken sen hyvän ohella myös melko vaikeita. Kahden ihmisen yhteensovittaminen kestävällä tavalla on ehkä monimutkaisin asia maailmassa, ja sitä mutkikkaammaksi se muuttuu, mitä vahvempaa sidettä ollaan punomassa. Teorian tasolla se on helppoa, mutta käytännössä vaatii mielettömän määrän vastuuta, uskollisuutta, välittämistä, epäitsekkyyttä ja kykyä valita oikein erilaisissa tilanteissa.Minä vai hän? Yhdessä vai erikseen? Kestääkö vaiko ei kestä? Mitä kestää? Kuinka paljon kestää?

Niin. Rakkaus on mielestäni vaikeaa, olit sitten kaukosuhteessa tai lähisuhteessa, vuosia tai vasta kokeilemassa, naimisissa tai tapailemassa tai ihan mitä ikinä. Vaikeaa.

Erityisen vaikeaksi olen kokenut sanan rakkaus. Mitä se on? Milloin tykkää toisesta niin paljon, että voi sanoa rakastavani häntä? Milloin maaginen raja on ylitetty? Silloin kun aletaaan seurustella, vai kun mennään naimisiin, vai kun harrastetaan seksiä ekan kerran vai kun on koettu ensimmäinen hirmuriita?

Useimmiten ihminen alkaa käyttää sanaa rakkaus, kun on ollut toisen kanssa kuukauden, tai viikon, eikä aina edes sitä. Sen vain jotenkin tietää, sanotaan. Kun tunteet ovat riittävän suuria, sanotaan. Mutta mistä voi tietää, milloin tuntee riittävän isosti?

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. (1. Kor. 1:4-8)

Alettuani seurustella Topiaksen kanssa reilu vuosi sitten, tunsin mielestäni vahvasti, mutten uskonut sen riittävän. Nyt tunnen isommin, tunteet ovat kasvaneet, on syntynyt tietynlainen side, jota ei ole muihin ihmisiin, mutta riittääkö se? Riittääkö vuosi, tai yhdessä vietetty aika, tai kokemukset? Rakastammeko toisiamme?

Toistaiseksi olemme tulleet siihen tulokseen, että emme. Emme rakasta. Rajua, mutta emme ole vielä koskaan sanoneet sitä suurta lausetta tosissamme toisillemme. Minä rakastan sinua. Itse olen joskus muutaman ensimmäisen kuukauden aikana aamupöpperössä kaiken ollessa kivaa ja kaunista, mutta myöhemmin ymmärtänyt, etten ole tiennyt, mistä puhun. 

Rakkaus ei ole sitä, että olet löytänyt jonkun, joka tekee sinut onnelliseksi, ja siksi hyväksyt hänet sydämeesi. Rakkaus on sitä, että olet löytänyt jonkun, josta välität niin paljon, että päätät haluta tehdä hänet onnelliseksi, vaikka hän ei aina pystyisikään tekemään sinulle samaa. Ennen sitä sinun on osattava tehdä itse itsesi onnelliseksi. Kukaan muu ei voi tehdä sitä sinun puolestasi. Kukaan muu ei tunne sinua niin hyvin kuin sinä itse. (Ainakaan tosielämässä. Elokuvissa ja kirjoissa taas kaikki on mahdollista.)

Rakkaus ei ole tunne, joka katoaa savuna ilmaan kun mieli tai henkilö muuttuu. Jos sanot toiselle rakastavasi häntä, etkä enää jonkin ajan kuluttua voi sanoa uudestaan samoin, et ole koskaan rakastanutkaan. Rakkaus on päätös rakastaa, vaikka henkilö ei olisikaan niin rakastettava - vaikka hän ei olisikaan se sama, johon tutustuit - vaikka hän muuttuisi. Koska rakkaus ei ole tunne.