Huomioteippiä arkimasennukseen

Syksyni ja etenkin alkusyksyisen burnoutini vuoksi/aikana olen joutunut pohtimaan arkea. Mikä tekee elämästäni toisinaan niin hirveän raskasta ja epämiellekästä? Miksi on niin vaikea nousta ylös sängystä aamuisin ja kauhistella väsyneenä tulevaa päivää, joka todellisuudessa sisältäisi kaikki hyvän päivän elementit?

Yksi syy löytyi biologisista tekijöistä. Anemia. Vereni suorastaan huutaa lisää rautaa. Se ei kuitenkaan voi olla ainoa syy, sillä en usko että kaikilla onnettomilla ja masentuneilla on pulaa punasoluista. Tiedän, ettei esimerkkitapauksellani Hillevillä ainakaan ole. Mene ihmeessä lukemaan fiktiivinen, todellisuutta heijasteleva tarina Hillevistä tämän kirjoitukseni lopusta. 

Täten koen löytäneeni suuren syyllisen onnettomuuteen. Arki. Se se on. En nyt tarkoita sitä maanantaista perjantaihin jatkuvaa ajanjaksoa, jolloin on pakko käydä koulussa/töissä, nukkua liian vähän ja tehdä muita velvollisuuksia eli usein asioita, joita ei mitenkään erityisen paljon rakasta. Tarkoitan arjella sellaista elämää, jota itse olen elänyt jo monta kuukautta. Sellaista tasaisen harmaata, latistunutta, rutinoitunutta, sairaan hidasta ja väritöntä elämää. Sellaista, josta puuttuu kipinä. 

Kipinän löytäminen ja kirkkaana pitäminen ei ole helppoa. Väitän, että se on yksi elämisen suurimmista haasteista. Se, ettei alistu arjelle ja anna sen painaa itseään alas ja muuttaa ajatuksia ja toimia osaksi harmaankirjavaa massaa, on taitolaji. Harvat onnistuvat. Hillevi ei onnistunut. (Mene ihmeessä lukemaan fiktiivinen, todellisuutta heijasteleva tarina Hillevistä tämän kirjoitukseni lopusta. (Toistoistoisto kunniaan.))

Arki osaa tuottaa pettymyksen. Se osaa pilata sellaisenkin päivän, jonka Luoja alunperin tarkoitti sinulle täydelliseksi. 

Elämän ei tarvitse olla mitenkään erikoista, jotta arjen saisi pysymään poissa. Sen ei tarvitse olla yhtä juhlaa. Se saa olla tavallista, ja niin pitääkin, sillä yleisesti ottaen se on juuri sitä. Hyvin, hyvin tavallista. Juuri niin kuin ihmisetkin. (Ainakin tavalliset sellaiset. Olen tästä aivan varma.)

Kipinä on se, jolla taistellaan arkea vastaan. Elämänjanoksi sitä myös kutsutaan. Mutta miten se saadaan pidettyä elossa? Säännöt ovat yksinkertaiset. Niin yksinkertaiset, että luulen suurimman osan ärsyyntyvän hienosta vastauksesta, jonka muodostamiseen pieni pääni on käyttänyt paljon aikaa. Se tulee tässä: 

Jos et pidä siitä, mitä näet/kuulet/teet/koet, muuta se. 

Niin yksnkertaista. 

Jos elämäsi on ällöttävän myrkynvihreää, älä jää katsomaan sitä inhottuneena ja jatka siinä talsimista, vaan tee mitä hyvänsä tehdäksesi siitä jotain muuta. MITÄ TAHANSA. Roiski koko ämpärin täydeltä neonsinistä ympärillesi, ja anna myrkynvihreän paistaa sieltä täältä. Niin kaunista. Niin.... jännittävää. Nyt sitä jaksaa taas katsella hetken pidempään. Sitten sen voi taas sutata uudestaan.

I regarded the world as such a sad sight 

Until I viewed it in black and white

Then I reviewed every frame and basic shape

And sealed the exits with caution tape

Don't refocus your eyes in the darkness

And don't remember this place unless

I describe all the things that you cannot see

And we'll unravel the mystery

- Owl City - Dear Vienna -

Täytä elämäsi unelmilla, väreillä, muodoilla. Käytä huomioteippiä, paljon huomioteippiä. Älä anna päiviesi venyä suoraksi viiva__________________________________ksi. Tee ruttuja, kuoppia, ylämäkiä, alamäkiä. Ihmettele ja kysele paljon. Kyseenalaista omat normisi.  Kokeile juoda aamukahvi pöydän alla tai kiinnostua kymmeneksi minuutiksi jostain, mikä sinua ei yleensä kiinnosta. Ole utelias, ole tiedonjanoinen, ole vastaanottava.

Oman arkeni tappamisen tulosta. Näin äidinkielentunnitkin saavat merkityksen.

© Galapril <3

Ainiin, tässä se tarina: 

Näin Hillevi epäonnistuu onnellisuudessa

Hillevi on terve, 35 -vuotias lähihoitaja. Hänellä on aviomies ja kaksi lasta, Hermanni 10v ja Sipuliina 4v. Perheellä on omakotitalo, riittävä toimeentulo ja paljon mahdollisuuksia yhteisen ajan viettoon vanhempien päivätöiden ansiosta. Hillevillä on hyvät välit vanhempiinsa ja paljon ystäviä. Hillevillä on kaikki edellytykset onnellisuuteen. Hän ei kuitenkaan ole.

Aamulla Hillevi herää klo. 6:15. Hän menee keittämään kahvia ja ärjyy lapset ja miehensä ylös sängystä. Hän ajaa lapset kouluun ja kurvaa puoli seitsemäksi työpaikalleen, josta hän pääsee pois 16:30. Hän käy kaupassa, menee kotiin, ulkoiluttaa koiran, siivoaa, laittaa ruoan, katsoo telkkaria ja menee nukkumaan. Seuraavana päivänä hän toistaa mekaanisesti kaiken edellisessä kappaleessa luetellun ja miettii, miksi ei ole tyytyväinen elämäänsä.

Eräänä aamuna Hillevin silmät eksyvät lukemaan muropaketin kylkeä, jossa on teksti: "Aloita terveellinen tapa nousta päivään! All Braneilla tulet virkeämmäksi ja elämäsi kirkastuu!" (tai jotain vastaavaa yhtä hienoa, lupaavaa ja inspiroivaa.) Hillevi innostuu. Hän alkaa syödä All Braneja joka aamu. Samalla hän päättää aloittaa elämäntapamuutoksen. Hän ottaa intervellit osaksi päivälenkkiään ja ostaa jääkaappiin inkivääriä, koska on lukenut sen terveysvaikutuksista.

Hillevi on onnellinen, hän on löytänyt elämäänsä suunnan. Hänellä on vihdoin jotain, jolla on onnistunut rikkomaan harmaan, oravanpyörämäisen arkensa. Hillevi jaksaa hihkua elämäntapamuutoksestaan viikon. Innostus hupenee samaa tahtia murojen kanssa. Tadaa, Hillevi on palannut takaisin harmaaseen arkeensa, jota on elänyt viimeiset 10 vuotta. Näin Hillevi epäonnistuu onnellisuudessa.