Kasvua tapahtuu aina ja kaikkialla. - Mitä elämässään ikinä tekeekin, se vie aina johonkin suuntaan. Niinpä on hauskaa huomata, että on vaikea keksiä sellaista aihetta omasta elämästäni, joka rajautuisi blogini aiheen ulkopuolelle. Mikä hullaannuttava rajattomuuden tunne!
Kiinnostavia asioita on maailmassa jotenkin niin paljon enemmän kuin niitä, jotka eivät kiinnosta. Liian paljon. Kaikkea ei ehdi millään. On vain päätettävä, mitä haluaa ehtiä enemmän kuin jotain muuta. Tänään sellaisia asioita eivät olleet esimerkiksi:
- Saksofoniläksyjen soittelu
- Läksyjen tekeminen muutenkaan
- Puhdistuksen katsominen loppuun, mikä kylläkin oli pakko tehdä, koska en kehdannut äikäntunnilta poiskaan lähteä. (Kamalin suomalainen elokuva pitkään aikaan. En suosittele. Ei tule kuin paha mieli.)
Onneksi maailmassa on paljon muutakin tehtävää. Siispä menin koulusta hauskasti ajotunnille, jonka aikana vaivuin lähes epätoivoon. Mihin ryhmitytään? Millon? Miksi? No, ainakin osaan vilkuttaa. Jee! Onneksi niitä tunteja on edelleen 2/3 käymättä. Ehkä opin vielä joskus käyttämään sitä kytkintäkin oikein.
Loppuillan pyhitin kuvaamataidekoululle ja medusanaisen työstämiselle. Ehkä saan saven vielä joskus näyttämään joltain muultakin kuin... kasalta savea? Eväänä soijavanukasta, joka osoittautui uutena tuttavutena ihan kivaksi vaihtoehdoksi. Tosin, jos maitotuotteita kerran voi syödä, miksi väkisin käyttää keinosti tehtyjä keinomaisia keinoelintarvikkeita? Siitä huolimatta sain taas avarrettua maailmaani soijavanukaspurkillisen verran.
Sitten ulos pakkaseen ja pianpian kipin kapin juosten kotiin. Juoksuohjelmassa lukeva 45 minuuttia voidaan helposti lyhentää pikakelauksella 20 minuuttiin, kun ulkona on tarpeeksi ikävän kylmä, ja Holmes NYC odottaa kotona ruudun takana.
Äänimaailmaa kuviksesta. Vinkki: Katso.
- Saksofoniläksyjen soittelu
- Läksyjen tekeminen muutenkaan
- Puhdistuksen katsominen loppuun, mikä kylläkin oli pakko tehdä, koska en kehdannut äikäntunnilta poiskaan lähteä. (Kamalin suomalainen elokuva pitkään aikaan. En suosittele. Ei tule kuin paha mieli.)
Onneksi maailmassa on paljon muutakin tehtävää. Siispä menin koulusta hauskasti ajotunnille, jonka aikana vaivuin lähes epätoivoon. Mihin ryhmitytään? Millon? Miksi? No, ainakin osaan vilkuttaa. Jee! Onneksi niitä tunteja on edelleen 2/3 käymättä. Ehkä opin vielä joskus käyttämään sitä kytkintäkin oikein.
Loppuillan pyhitin kuvaamataidekoululle ja medusanaisen työstämiselle. Ehkä saan saven vielä joskus näyttämään joltain muultakin kuin... kasalta savea? Eväänä soijavanukasta, joka osoittautui uutena tuttavutena ihan kivaksi vaihtoehdoksi. Tosin, jos maitotuotteita kerran voi syödä, miksi väkisin käyttää keinosti tehtyjä keinomaisia keinoelintarvikkeita? Siitä huolimatta sain taas avarrettua maailmaani soijavanukaspurkillisen verran.
Sitten ulos pakkaseen ja pianpian kipin kapin juosten kotiin. Juoksuohjelmassa lukeva 45 minuuttia voidaan helposti lyhentää pikakelauksella 20 minuuttiin, kun ulkona on tarpeeksi ikävän kylmä, ja Holmes NYC odottaa kotona ruudun takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti