Älä katoa. Sinä olet minulle rakas.

Aloitin eilen kesätyöt eräässä kesäkahvilassa. Kuulumiseni voi tiivistää kolmeen kirjaimeen: Huh. 

Työ siellä on tosi kivaa, vaikka koenkin sen aika stressaavaksi. Tosin se saattaa johtua siitäkin, että tänään pidettyjen kukkamessujen vuoksi väkeä oli kuin pipoa*, kaikkialla hirveä kiire ja sähläys, eikä hengähdystaukoja juuri ollut. Lisäksi olin tietenkin ihan hukassa vielä, toinen työpäiväni kun oli. Menin rohmuamaan hiukan liikaa työpäiviä koeviikon päälle, jolloin stressi on tietysti kaksinkertainen. Sitä se on, kun ei koskaan osaa sanoa ei.

*Mitä tarkottaa käsite "kuin pipoa"??? Jos tiedät, olet velvollinen jakamaan tietosi alhaalla kommenteissa.

Aloin nuortenillassa piirrellä randomvihkoni kanteen. Voi, miten ihanasti kuulakärkikynä luistikaan siinä keinonahalla! Epätoivoinen yritykseni olisi tehdä tuohon kanteen jotain siistejä randomeiluja. Saa nähdä, miten käy. Itse kun en ole mikään kuulakärkikynäpiirustelija. Kaikki pitäisi olla korjattavissa. Nyt ei ole. Kuten näkyy, päätin aloittaa helposta.

Mies ostaa kaakaon, menee syömään sitä ulos. Karskin näköinen, ikää päälle 30 vuotta. Hihaton paita, polviin asti ulottuvat farkut. Miksi? Miksi hän osti kaakaon? Miksei hän ostanut kahvia? Olutta? Ei, hän osti kaakaon. Eikö hän pidä niistä? Miksi kaakao?

Vedän tässä päivän 4. jäätelöä naamariini. Eve hei, nyt jotain rajaa. 

Mulla on hirveä puhelinkammo. Tuntuu inhottavalta puhua ihmiselle, joka ei näe mun naamaa tai ilmeitä enkä mä näe sen. Tuntuu, että sen takia pitäisi saada oma ääni ängettyä täyteen niitä kaikkia mielialoja ja eleitä, jotka muuten näkyisivät kasvoista ja kehonkielestä. Ja koska oma ääneni on minulle vielä ehkä se tuntemattomin "konkreettisista" alueista itsessäni, tuottaa tuo minulle epävarmuutta. Olen siis luuseri, joka tekstaa, jos on jotain asiaa. 

... Olen sanaton.

Hän saapuu nuorteniltaan. Ei tarvitse pyytää anteeksi myöhästymistään. Hän tulee kesken laulun ja loikkaa selälleen vapaalle sohvalle, kasvot kattoon. Ristii käsivarret tueksi päänsä alle. Hänen ei tarvitse tehdä mitään muuta. Hän saa vain olla siinä, ja sen hän tekeekin. Hengittää rauhallisesti. Koko päivän hän on heittelehtinyt maailman rattaissa. Yrittänyt olla jotain, mitä ei pitäisi. Kääntynyt väärin, eksynyt, harhaillut, juossut ristitulessa. Nyt on hän on päättänyt pydähtyä hetkeksi. Lakannut säntäilemästä. Väsyttää, mutta täällä ei tarvitse olla mitään, ei tehdä mitään. Riittää, että on, ja lepää. Mitään muuta häneltä ei vaadita. Juuri sen hän on Herralle velkaa. 

... Olen sanaton. Edelleen. Ei siksi, että kuulisin nuo sanat liian harvoin, vaan siksi, että kuulen ne niin usein.