Sinä päivänä kun Eve piirsi sinut hän ei muuta tehnytkään.

Eilen oli sunnuntai. Päivä ennen keskipitkän ruotsin kuullunymmärtämiskoetta. Fiksumpi olisi varmaankin lukenut sanoja. (Fiksumpi olisi varmaankin ylipäätään LUKENUT kirjoituksiin...) Minä sen sijaan piirsin. 

Olen aina rakastanut projekteja. Usein projektit joista innostun ovat tavalla tai toisella luovia ja enemmän tai vähemmän älyttömiä. Jos keksin itselleni mieleisen projektin, tartun siihen kaksin käsin kiinni: Sitoutan kaiken energiani ja aikani siihen... En ajattele mitään muuta, en tee mitään muuta. Siitä tulee senhetkinen elämäntarkoitukseni. 

Eilen minulle kävi suunnilleen noin. Heräsin yhdentoista aikaan, ja aamupalapöydässä tulin ajatelleeksi: 

"Eve hei, mitä jos piirtäisit pitkästä aikaa jotain!"

Mikäs siinä, ajattelin. Ja niinpä aloin piirtää. Piirsin yhteensä 8 tuntia. Puoli kahdestatoista puoli kahdeksaan tuijottelin Topiasta silmiin. Kyllä. Sinä päivänä en tehnyt mitään muuta. Mitään. Muuta. Se oli hyvä päivä.

 Ajattelin postata tänne vähän työvaiheitani päivän varrelta. Enkä vain ajatellut, vaan POSTASIN. Näin sen tapahtui.

 

 

Yllä versio, jota pidin monta päivää lopullisena. Hetken katseltuani huomasin kevyen ahdistuksen olion silmissä, joka oli korjattava. 

 

Tadaa, tässä lopullinen, epäahdistuneempi versio. Hyvin erittäin tyytyväinen olen. Aina onnistuessani koen, että ko. työ on ehkä upeinta mitä olen koskan saanut aikaan.Niin myös tällä kertaa. Kiitos herralle lahjoistani.

(c) Saara Kannisto