Raajapostaus

Hei kaikki.

Väsymysmelankolisuusaikaansaamattomuusmasennukseni ei ole vieläkään ottanut helpottaakseen. Ahdistavaa. Tämän vuoksi en ole myöskään saanut aikaiseksi kirjoittaa aikohin ainoatakaan uutta blogipostausta. Tällä hetkellä olen kiinnostunut lähinnä paljain varpain kävelemisestä ja iskelmän kuuntelemisesta. Kyllä. Syyskuu saapui ja minä hullu paljain varpain aamuisin 5°C lämpötilassa joka aamu kouluun ja iltapäivällä takaisin. Kenkien etsiminen tuntuu yksinkertaisesti liian haastavalta - kaikki jalkineet tuntuvat hiertävän, eikä ihme, kun on viimeiset 4 kuukautta kävellyt kaikkialla ja kaikkialle paljain varpain. 

Olen ollut oikeastaan koko kesän aikeissa kertoa paljasvarpailustani. Olen kirjoittanut aiheesta kaksi postausta, joista kummankin olen kuitenkin jättänyt itsekritiikin kuristaessa julkaisematta. Jaksamiseni ei tällä hetkellä riitä luomaan kritiikkini läpäisevää tekstikokonaisuutta, joten ajattelin nöyrtyä julkaisemaan toisen vanhoista luonnoksistani. En itse pidä ko. luonnoksesta lainkaan, mutta ainakin teksti on elinvoimaisempaa ja myönteisempää kuin tämänhetkinen mielentilani, josta kerron ehkä jonain iltana lisää. 

Pitemmittä puheitta annan vuoron n. kolme kuukautta nuoremmalle Evelle. 

Tässä ovat minun jalkani.

Fiilikseni niitä kohtaan ovat kovin ristiriitaiset. 

Katsokaa nyt niitä. Ne ovat niin rumat. 

Jalat ovat mielestäni ehkä rumin asia koko ihmisruumiissa. Ihan tosi. Nilkasta alaspäin oleva mötikkä ei ole minkään mallinen. Se on vain kummallinen, epämuodostunut kiila, jota ei voi saallisesti kuvailla toiselle tyhjentävästi. Sitten siinä "terävimmässä" kärjessä törröttää viisi erikokoista möllykkää, kuin kasvainta. Kaikki vähemmän siistissä rivissä. Suoraan sanottuna alan usein tuntea suoranaista psykedeliaa jalkoja katsellessani. Jos minulta kysytään, niin kauniita jalkoja ei ole olemassakaan. Anteeksi, te kaikki jalkafetististit.

Olivat jalat sitten kuinka rumat hyvänsä, pidän niistä hyvää huolta. Josta pääsemmekin siihen jalkojen parhaaseen käyttömuotoon, paljasvarpailuun.

Tiedätkö, miten suloisen sileä ja viileä on kaupan lattia?
Tiedätkö, millaista on astua vahingossa rautaisen, polttavan kuuman viemärinkannen päälle?
Tiedätkö, miten pehmeä on kirkon punainen karvamatto?
Tiedätkö, miltä muta tuntuu varpaiden välissä?
Tiedätkö, millainen ääni kuuluu paljaista varpaista kauppakeskuksen rappusissa? Taptaptap.
Tiedätkö, miten hyvältä tuntuu kastella varpaansa pieneen sadevesilätäkköön?
Entä tiedätkö, ovatko jalat hetkeä sen jälkeen puhtaammat vai likaisemmat kuin ennen lätäkköön astumista?
Tiedätkö ollenkaan, miten kertakaikkisen hyvältä se tuntuu?

Jos tiedät, mahtavaa! Jos et, sinun on ehdottomasti kokeiltava.

Sen lisäksi, että paljasvarpailu tuntuu äärettömän hyvältä ja tekee elämästä taas hiukan moniuloitteisempaa, se on myös paljon, PALJON terveellisempää jaloille kuin kenkien käyttäminen. Jalka saa astua vapaasti ja jalkapohjan lihakset saadat kehittyä juuri niin kuin niiden pitäisi.

Olen jo monta vuotta tykännyt käppäillä kadulla ja kotona ilman kenkiä. Tänä vuonna päätin, että heitän kengät talvivaatekaapin pohjalle, ja alan tassutella avojaloin. Tavoitteena olisi kasvattaa syksyksi sellaiset söpöt hobittijalat, joissa on anturat. Siten voisin juosta vaikka uudella sepelillä."

Naps, näin palaamme karuun, syksyiseen nykyisyyteen. Pettymyksekseni täytyy myöntää, etten pysty juoksemaan sepelillä - pikkukivet tuntuvat edelleen yhtä ilkeiltä päkiän alla kuin keväällä. Toisaalta on siistä huomata, miten lasinsirpaleeseen astuminen ei haittaa vähääkään. Astuin kesän aikana yhteensä neljä kertaa lasinsiruun, eikä sellainen mennyt karaistuneesta jalkapohjastani läpi yhdelläkään kerralla.

Rakastan paljasvarpailua edelleen. Koen kriisiä, mitä teen sitten kun ilmat kylmenevät liikaa ja jalkapohja alkaa jäätyä asfalttiin kiinni?

Tarvitsen talvijalkineet.