Kesä on alkanut, ja sen mukana myös paljasvarvaskelit. Leikisti aloitin jo pääsiäisenä, mutta koska ilma kylmeni ja märkeni inhottavasti, vedin tossut nöyrästi jalkaan. Viluvarpaisena ei ole kivaa. Viikonlopun lämpimien ilmojen kohdatessa päätin kuitenkin heittää kengille lopullisesti hyvästit.
Siitä tulikin mieleeni, että olin Topiaksen kanssa kirpparikierroksella lauantaina, ja Areenassa joku nainen kummasteli ääneen paljaita varpaitamme: "Ohhoh, miks te ootte lähteny paljain jaloin kaupungille?!" Topias vastasi: "Joo, se on tosi siistiä. Siinä saa vähän niinku... tuntea maan."
Naureskelin hiukan Topiaksen vastaukselle jälkikäteen. Kuulosti juuri sellaiselta samanlaiselta hippihöpötykseltä kuin Wikipediasta saamani tieto rastafareista:
"Rastat myös usein selittävät hiuksiaan antenneiksi, joilla he sieppaavat korkeita värähtelyitä ilmasta tajuntaansa. Partaansa he taas kuvailevat linkiksi maahan ja juuriin."
Mutta tottahan se puhui. Siinä saa tuntea maan. Maassa on niin paljon tunnusteltavaa! Pyramidinmuotoisia kiviä ja sateen pehmentämää mutaa. Sadelätäköitä, kasveja, nukkaa, multaa. (Hippimittari hälyttää.)
Paljain jaloin kulkeminen voittaa ylivoimaisesti kaiken muun kulkemisen. Siitä huolimatta elän aikaa, jona en tiedä, minne pistäisin paljaan jalkani. Hinku kauas pois vieraille maille on kova, ja vieraaksi maaksi käksii myös vieraan paikkakunnan maa. Työ pitää matkakuumeista kuitenkin kotona, halusin tai en. Onneksi töitä on ihan kiva tehdä, kun tietää, että tulevaisuudessa on monenmonta suunniteltua ja suunnittelematonta seikkailua edessä. Juustopäät tiivistää fiilikseni hyvin:
Minä tahdon nähdä maailmaa,On pakko päästä kulkemaan.
Mä haluun mennä eteenpäin,mutta silti tähän jäin.Toiset lähtee, jotkut jääEräät ei pääse lähtemään
vaikka kauas veri vetää.
On hyvä olla aloillaan,
Kun tietää että jaloillaanTaas kerran pääsee kulkemaan
(Juustopäät - Joskus silmät suljetaan)
