Painavia sanoja rakkaudesta

Olen miettinyt viimevuosina hyvin, hyvin paljon ihmissuhteita ja todennut, että ne ovat kaiken sen hyvän ohella myös melko vaikeita. Kahden ihmisen yhteensovittaminen kestävällä tavalla on ehkä monimutkaisin asia maailmassa, ja sitä mutkikkaammaksi se muuttuu, mitä vahvempaa sidettä ollaan punomassa. Teorian tasolla se on helppoa, mutta käytännössä vaatii mielettömän määrän vastuuta, uskollisuutta, välittämistä, epäitsekkyyttä ja kykyä valita oikein erilaisissa tilanteissa.Minä vai hän? Yhdessä vai erikseen? Kestääkö vaiko ei kestä? Mitä kestää? Kuinka paljon kestää?

Niin. Rakkaus on mielestäni vaikeaa, olit sitten kaukosuhteessa tai lähisuhteessa, vuosia tai vasta kokeilemassa, naimisissa tai tapailemassa tai ihan mitä ikinä. Vaikeaa.

Erityisen vaikeaksi olen kokenut sanan rakkaus. Mitä se on? Milloin tykkää toisesta niin paljon, että voi sanoa rakastavani häntä? Milloin maaginen raja on ylitetty? Silloin kun aletaaan seurustella, vai kun mennään naimisiin, vai kun harrastetaan seksiä ekan kerran vai kun on koettu ensimmäinen hirmuriita?

Useimmiten ihminen alkaa käyttää sanaa rakkaus, kun on ollut toisen kanssa kuukauden, tai viikon, eikä aina edes sitä. Sen vain jotenkin tietää, sanotaan. Kun tunteet ovat riittävän suuria, sanotaan. Mutta mistä voi tietää, milloin tuntee riittävän isosti?

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. (1. Kor. 1:4-8)

Alettuani seurustella Topiaksen kanssa reilu vuosi sitten, tunsin mielestäni vahvasti, mutten uskonut sen riittävän. Nyt tunnen isommin, tunteet ovat kasvaneet, on syntynyt tietynlainen side, jota ei ole muihin ihmisiin, mutta riittääkö se? Riittääkö vuosi, tai yhdessä vietetty aika, tai kokemukset? Rakastammeko toisiamme?

Toistaiseksi olemme tulleet siihen tulokseen, että emme. Emme rakasta. Rajua, mutta emme ole vielä koskaan sanoneet sitä suurta lausetta tosissamme toisillemme. Minä rakastan sinua. Itse olen joskus muutaman ensimmäisen kuukauden aikana aamupöpperössä kaiken ollessa kivaa ja kaunista, mutta myöhemmin ymmärtänyt, etten ole tiennyt, mistä puhun. 

Rakkaus ei ole sitä, että olet löytänyt jonkun, joka tekee sinut onnelliseksi, ja siksi hyväksyt hänet sydämeesi. Rakkaus on sitä, että olet löytänyt jonkun, josta välität niin paljon, että päätät haluta tehdä hänet onnelliseksi, vaikka hän ei aina pystyisikään tekemään sinulle samaa. Ennen sitä sinun on osattava tehdä itse itsesi onnelliseksi. Kukaan muu ei voi tehdä sitä sinun puolestasi. Kukaan muu ei tunne sinua niin hyvin kuin sinä itse. (Ainakaan tosielämässä. Elokuvissa ja kirjoissa taas kaikki on mahdollista.)

Rakkaus ei ole tunne, joka katoaa savuna ilmaan kun mieli tai henkilö muuttuu. Jos sanot toiselle rakastavasi häntä, etkä enää jonkin ajan kuluttua voi sanoa uudestaan samoin, et ole koskaan rakastanutkaan. Rakkaus on päätös rakastaa, vaikka henkilö ei olisikaan niin rakastettava - vaikka hän ei olisikaan se sama, johon tutustuit - vaikka hän muuttuisi. Koska rakkaus ei ole tunne. 

Valokeila toista kohti

Ihmisten kanssa kommunikointi, keskustelu ja yhdessäolo on varmaan paras asia maan päällä. Ihmiset ympärilläni tekevät maailmastani sellaisen kivan ja kauniin paikan, jollaisena sen tällä hetkellä koen. Olen onnekas saadessani käydä matkaani niin ihanien, erilaisten ja upeiden mestariteosten kanssa. Se on mieletön siunaus ja lahja. Kiitos teille. 

Olen käynyt muuuutaman keskustelun elämäni aikana ja voin sanoa, että kokemusta on ehtinyt kertyä. Olen kiinnittänyt huomiota asioihin, jotka tekevät siitä miellyttävää tai vähemmän miellyttävää. Olen huomannut, että on asioita, jotka ovat yksinkertaisesti ihania, ja joita ihmisten pitäisi EHDOTTOMASTI tehdä enemmän! Niitä asioita on kolme, ja aion nyt listata ne tähän ja toivoa, että ottaisit näistä onkeesi. Yritän itsekin. 

1. PUHUTTEELMINEN NIMELLÄ. Melkein mikään ei ole keskustelussa niin ihanaa, kuin oman nimen kuuleminen. Suomalaiset kutsuvat toisiaan aivan liian vähän nimillä, en edes muista, milloin oilsin kuullut oman nimeni keskustelussa. On kauheaa tajuta, miten usein yritetään kiinnittää toisen huomio sanomalla pelkästään "Hei!" tai jotain muuta yhtä typerän anonyymiä. Oman nimen kuuleminen on kuin musiikkia korville, se tekee alitajuisesti voimakkaan tunteen siitä, että minä olen tärkeä, nyt puhutaan minulle! Se on sanaton kunnianosoitus, viesti siitä että sinä olet tärkeä, haluan puhua juuri sinulle enkä kenellekään muulle. Tää on ehdoton must, lisää tätä.

2. KOSKETTAMINEN on toinen melkein yhtä hyvä tapa, tosin tarvitaan viereen ihminen joka ei pelkää toisen kosketusta. Kosketus toimii melko lailla samoni kuin nimen sanominen. Sen avulla saa kerrottua toiselle, että hän on tärkeä osa keskustelua, jossa on kyse jostain erityisesti kahden osapuolen välisestä asiasta, joka on oleellisella tavalla tärkeä, ei mikään sivuhuomautus. 

3. KYSYMYSTEN ESITTÄMINEN. Uskon, että jokainen haluaa kokea olevansa tärkeä ja ainakin sisimmässään kaipaa huomion saamista, vaikkei itsetunto juuri tietyllä hetkellä oilsikaan riittävän vahva ottamaan sitä vastaan. Kysymysten esittäminen on mielestäni ihana tapa antaa toisen olla hetken aikaa huomion keskipisteenä. Se antaa tilaisuuden itseilmaisulle, henkilö saa antaa jotain itsestään, ja vielä ilman, että hänen tarvitsee itse tehdä aloitetta. Päinvastoin, häneltä on jopa pyydetty sitä. On ihanaa vastata kysymyksiin, ja mitä syvempi kysymys, sen parempi. Näin itse koen. 

Siinä ne. Ihmiset, olkaa uteliaita toisistanne, koskettakaa, puhutelkaa nimellä, kyselkää, näyttäkää että toinen on tärkeä. Antakaa toisillenne mahdollisuus olla hetki valokeilassa.