Anteeksi, että postaukseni on tänään näin vinksin vonksin. Johtuu siitä, että Bloggerilla on tänään känkkäränkkäpäivä. Olen syytön!
Paina tätä neliötä tässä alla. Tulet kuulemaan musiikkia. Se on oleellinen osa postausta, ja koska minulla on syytä olettaa, että tulit tänne lukemaan postaustani, saat myös kuunnella sitä:
Rakastan tori-inkkareita. Tulen ihan hulluksi, jos kuulen aitojen panhuilujen ja rumpujen ääntä. Se on vaan. Jotenkin niin. Ihanaa. Sen jälkeen ei voi olla kuin hyvällä tuulella. Inkkarimusiikki menee suoraan korvasta sydämeen....
Mutta siis: Keskiviikko oli hippeilypeikkoilumetsäilyseikkailurastapäivä.
Epäonnistuneen, tyhjäksi jätetyn, uusintoihin lähettämäni venäjänkokeen jälkeen menin ystävieni Paulin ja Reean kanssa löytöilemään kirpparille. En kovinkaan usein ostele kirpparilta vaatteita, mutta nyt huomasin, että ehkä kannattaisi. Hullaannuin ja löysin 11,5 eurolla itselleni 5 vaatekappaletta, joista yhden näet kuvissa päälläni. Lisäksi mukaan tarttui klassikkoleffa Schindlerin lista. Se kiinnostaa minua. Käykää kirpputoreilla. Sieltä voi löytyä muutakin kuin kirppuja.
Olen hämmennellyt viimepäivinä. En jotenkin ollenkaan pysty vieläkään tajuamaan, että olen nykyään tällainen. En oikeasti. Outo peikkotyttö, joka tykkää väreistä sekä vaatteista, joissa on hirveästi kangasta. Hippivaatekauppojen sivuja katsellessani näin toinen toistaan ihmeellisempiä ja hassumpia vaatteita, joita pidin oikeastaan aika naurettavina. Sitten havahduin ajattelemasta, että onpas kiva, voisin tilata. Ehkä muutos on tapahtunut liian nopeasti. Ehkä elän hetkittäistä identiteettikriisiä tai jotain. Joka tapauksessa voin kuitenkni rehellisin mielin sanoa pitäväni itsestäni enemmän nyt kuin muutama vuosi sitten. Luulenpa, että se on joka tapauksessa se tärkein juttu. Viis kriiseistä.
Läpikäyn suoranaista vaatehulluutta. Löysin pari päivää sitten täydellisimmän vaatekaupan ikinä! Aion ehdottomasti ostaa tuolta jotain kivaa tässä lähipäivinä. Ajattelin myös pistää pienen vaatetehtaan pystyyn, ja alkaa ommella itselleni lisää haaremihousuja. Huomasin nimittäin mallin olevan niin yksinkertainen, ettei ole temppu eikä mikään huristella sitä kasaan omalla ompelukoneella.
Sitä varten pitääkin marssia joku päivä kangaskauppaan ja hamuta sieltä muutama pakallinen kangasta. Yksi per housut, melkeinpä.
Heh heh.
Ripustelimme Reean kanssa taas rastat täyteen erilaisia helminauhoja ja muuta rojua. Rakastan niitä. Rakastan värejä hiuksissani. Helmiä, riipuksia, nauhoja. Ne ovat parempia kuin mikään permanentti, hiuslisäke tai kampaus.
Ne vain ovat.
Ja näyttävät mielestäni hyviltä.
Kuvailimme oikeastaan koko eilisen päivän, ja sain metsänpeikkoilla oikein urakalla. Se oli hirmukivaa. Valoa oli tarpeeksi ja se oli ihanan pehmeää, ja muutenkin. Oli vaan niin kivaa.
Tässä ovat ystäväni Reea ja Pauli. Kivoja tyyppejä molemmat, kannattaa mennä juttelemaan. Vaikka ovatkin aika pelottavan näköisiä, tiedän.
Olen jäänyt hirveään sokerikierteeseen. Normaalisti syön terveellistä ja helppoa ruokaa, mutta Euroviisujen jälkeen kaikki meni melkein sananmukaisesti pipariksi. Mikäli et tiennyt, sokerin on todettu aiheuttavan enemmän riippuvuutta kuin kokaiinin, ja itse voin ainakin tämän allekirjoittaa. Yhtenä päivänä kun pistän suklaapalan suuhuni, hoplaa, seuraavana päivänä haluaisin suunnilleen uida suklaassa. Molskis polskis vaan.
Pahinta on, että tällä kertaa kierre on päässyt niin pahaksi, ettei mikään tunnu enää riittävän.
Ja niinpä Eve syö kolme suklaatuuttia pakkasesta. Putkeen.
Ja niinpä Eve syö kolme suklaatuuttia pakkasesta. Putkeen.
Jos siis näet minut jokin herkku kädessä, toimi seuraavasti:
1. Huuda sotahuuto: AAAAAAAAAAA!!!!
2. Ryntää luokseni.
3. Ryöstä herkku viekkaudella/väkivallalla kädestäni (varo, saatan puolustautua puremalla.)
4. Eliminoi herkku.
Eve kiittää.
