Ehkä suurin heikkouteni ja hankaluuksia aiheuttava piirre itsessäni on se, etten osaa rauhoittua. Kun tekee töitä suurin piirtein viisi päivää viikossa, pitäisi kahtena päivänä osata huilata ja huolehtia siitä, ettei stressitaso pääse kohoamaan liian korkeaksi. Itse taas hyppelen heti vapaan tullen tis minne ties kenen kanssa. Haluan tehdä, nähdä ja kokea niin paljon kuin pienessä ajassa ehtii, ja siksi en millään raaskisi antaa aikaa vain itselleni ja rauhoittumiselle. Seurauksena on yleensä se, että tulen töistä kolmen aikaan superväsyneenä kotiin, nukun kahden tunnin päikkärit ja pyörin loppupäivän ahdistuneena kotona, kykenemättömänä saamaan juuri mitään aikaan.
Piirtäminen on jees. Se on yksi niistä aktiviteeteista, joihin voin hukkua kokonaan moneksi tunniksi, ja huomata hetken päästä istuneeni nenä paperissa viisikin tuntia. Niiden tuntien aikana tunnen yleensä, että elämäni on tietyllä tavalla hallinassa. Kun varjo menee sinne, minne pitää, tuntuu, että kaikki muukin elämässä on kaunista ja hyvää. Lisäksi kuutnelen yleensä piirtäessäni musiikkia, joka tekee hetkestä aina vain paremman. Harovin pystyn pysähtymään yhtä hyvin musiikin ja ajatusteni pariin kuin paperin äärellä.
Piirrän yleensä ihmisiä, koska
a) ihminen on kaikessa syntisyydessäänkin käsittämättömän kaunis olento, jota ei voi lakata ihmettelemästä.
ja b) tykkään piirtää yksityiskohtaisesti, johon ihmisnaama on ihanteellinen malli.
Tämän viimeisen työni tekemiseen kului kaikkiaan noin 10 tuntia. Piirtustusperfektionistina näen jälleen kerran kohtia, joita voisin vielä näin muutama viikko valmistumisen jälkeen parantaa, mikä ei ole kuitenkaan enää mahdollista, sikäli kun olen jo ehtinyt luovuttaa työn mallilleni. Kuvassa on ihanan pirteä ja reipas työkaverini Viivi. Olen jälleen kerran kuvannut hieman myös itse prosessia.
Ainiin. Pääsin muuten ylioppilaaksi!
