Yht highlightii, mut millä hinnalla?

Tämä on se postaus johon en jaksanut etsiä kuvia omista albumeistani. 

weheartit.com

Väsyttää. 

Miksi aina haalin itselleni liikaa ohjelmaa? 

Miksi luulen jaksavani? 

Miksi en osaa jättää päivääkään elämästäni vain itselleni?

Miksi kammoan yksin vietettävää aikaa, vaikka tarvitsen sitä?

Miksi en vietä tarpeeksi aikaa Jumalan kanssa?

Miksi olen niin tyhmä ihminen, etten tiedä, mikä minulle on parasta?

Miksi kaiken tämän jälkeen valitan olevani väsynyt?

Miksi silti rakastan elämääni niin paljon, etten halua luopua mistään?

Mä tunnen niskassa maailman paineen,

kuka uskaltaa olla erilainen?

Käsi ylös! HUUDA SE ÄÄNEEN,

ettei ne harmaana massana nää meit!

Mitä sult odotetaan, ja kuka odottaa?

Kenelle annat vallan sut nostaa ja pudottaa?
Kun täällä varmaa ei oo muu kuin  KUOLEMA 
ja aarteet matkalle r i p o t e l t u     h a r v a a n.
Olis aina parempi tietää ku arvaa,
mut nää rutiinit silittää mua vastakarvaan.
On vaikee opiskella jos ei kiinnosta,
vaikee hymyillä jos mikään ei innosta...
Tähdätään siihen et saataisiin kiitosta,
kymppii tai viitosta, samaa kaavaa siis.

Seiskaluokalla muistan kun sanottiin,

et nyt jo pitäs ryhtyy valkkaamaan ammattii.

"Mä oon kakstoista, ootteko tosissanne?

antakaa mun leikkii ikäisteni lailla."

Pikkutytöil meikkii äitinsä lailla

ja molemmilla sama vaiva:

Entä jos en ookkaan varma vielä,

valmis rauhoittumaan,

en osaa seistä                                                   paikoillaan?

Entä jos en ookkaan sillä tiellä, 

enkä kulje suuntaan ----->

jota multa odotetaan?

Entä jos en ookaan varma vielä,

valmis rauhoittumaan? 

on niin helppoo olla            ...irrallaan...

...irrallaan. 

Puhuin iskän kanssa perjantaina puhelimessa. 

Iskä: "Mikä meininki? Onks mitään highlihgtei tapahtunu?"

Eve: "Mun koko elämä on yht highlightii, iskä."

Iskä: "Selvä. *Nauraa* Hyvä. Älä sit putoo korkeelt."

Olimme sopineet Veeran kanssa pitävämme lauantaina leffaillan. Päädyimme katsomaan ah niin syvän ja opettavaisen elokuvan Helinä-keiju ja siipien salaisuus. Opin esimerkiksi, että:

1. Jäätiköt eivät ole viekkaita. 

2. "Elä unelmaas."

3. Korvilla voi nähdä. 

4. Juustoraastin + jää = lumi

5. Voi päästä ääninäyttelijäksi tiettyyn rooliin ja saada myös itsestään maininnan lopputeksteihin, vaikka oma hahmo ei sanoisikaan sanaakaan koko leffan aikana. (Sopis mullekin tollanen diili.)

www.finnkino.fi

Kerroin töissä uudesta elämäntyylistäni ilman kelloa ja siitä, että pyrin elämäään mahdollisimman hyvin hetkessä, jotta saisin täällä viettävästäni ajasta mahdollisimman paljon irti. Esimieheni kuuli tämän ja käveli hymyillen ohitseni. 

Eve: "Heei, mitä sä naurat?"

Le boss: "Sul on Eve aina niin hauskat jutut. *nauraa hyväntahtoisesti*

... Olen selvästi viihdyttäjäsielu. Hyvä että saan ihmiset iloiseksi jutuillani, kaksoispisteviivadeedee.

Tilasin ja maksoin torimyyjältä 20 litraa mansikoita perjantaina. Sain 10 litraa. Söikö toimittaja itse ne loput 10 litraa, vai mihin ne jäivät? Enkä pääse reklamoimaan, koska olen toriaikana tiistaihin asti töissä. Mur. 

Viikko sitten poltin elämäni ensimmäisen pikkusikarin. Koska aihe näyttää erittäin absurdilta tässä ihanan naiivin Helinä-keijun kuvan alapuolella, haluan tehdä muutamia muutoksia. 

Näin Eve eliminoi absurdiusongelman. Toimi, eikö? Voin paljastaan, että näytin itse juurikin noin hölmöltä tupakka kädessäni. Sormien asentokin oli lähes yhtä oikeaoppinen.

Noniin, asiaan. Viimeviikolla siis tassuttelin ihan omin pikku jaloin kauppaan, köhäisin ja pyysin kassatädiltä askillisen Cafe creme -vanilijasikareita, maksoin neljä euroa ja poistuin kaupasta. Hetkeä myöhemmin köhistelin hyvässä seurassa, metsän siimeksessä koko savukkeenmitalta syöpää keuhkoihini.

Miksi, Eve?

No koska halusin tietää, mikä siinä niin ihmeellistä sitten on. Halusin avartaa maailmaani. Halusin vastauksen yksinkertaiseen, jo edellä mainittuun kysymykseen: Miksi? 

Se ei maistunut missään tapauksessa hyvältä. 

Se yskitti. 

Se maksoi paljon. 

Se haisee. 

Siitä ei tule kivan näköiseksi. 

Se maksaa elinpäiviä.

Riippuvuus = epäjumalanpalvontaa = syntiä 

Sain kuitenkin vastauksen: 

Koska voin. 

Koska osasin, ainakin melkein.

Koska olen muka auktoriteettinen aikuinen, jota ei estä mikään. 

Näiden syiden takia voisin kuvitella jääväni koukkuun tupakkaan. Onneksi syitä kysymykseen Miksi ei? Löytyi paljon enemmän, ja ne on listattu yläpuolelle. Tupakka saa siis minun puolestani jäädä muille. 

Miten keittoa leikataan? + Evikset

Hei kaikki. Olen oppinut kesän aikana ainakin kaksi uutta sanaa, joita olen käyttänyt erittäin aktiivisesti viime kuukausina. 

Könkeli = mummopyörä/naistenpyörä. Erityisen ihana on johdettu verbi könkelöidä. 

Sosiaalinen kalenteri = Kalenteri, joka koostuu tapaamisista yms sosiaalisesta toiminnasta, eli toiminnasta, joka käsittää enemmän ihmisiä kuin henkilön minä. 

Päätin eilen ystäväni Paulin kanssa kohdata vihollisemme puolen vuoden takaa: Mississippiläisen mutapiirakan. Edellisellä kerralla ko. piirakka ei oikein onnistunut, joten päätimme yrittää selättää saman reseptin uudelleen. 

No, se ei oikein onnistunut. Lopputulos oli lähes yhä hirveä kuin viimekerrallakin. Havainnollistava kuvamateriaali kertokoon kaiken oleellisen.

 Tadaa. Ensimmäisen palan jälkeen lähes koko kakku valui nätisti lautasen reunaa alas.

Ei siis tälläkään kertaa.

Sitten seuraaviin aiheisiin, vaikka aihe jo melkoisen vanha onkin. Pari viikkoa sitten hyppäsin suhteellisen spontaanisti junaan ja löysin itseni Lohtajalta Evankeliumijuhlilta, joissa en ollut koskaan ennen käynyt. Miten kertakaikkisen ihanaa oli nähdä ihmisiä, joita näkee niin kovin, kovin harvoin? Miten kertakaikkisen ihanaa oli olla pitkästä aikaa jonkun rakastavan ihmisen kainalossa, kädet ristissä, silmät kiinni, kuunnellen musiikkia tai saarnaa tai ihmisten naurua. Täydellistä.

 Eviksillä sain muun muassa...

...lähennettyä suhteitani vanhoihin, rakkaisiin ystäviini. 

...tehtyä maailmankaikkeuden upeimman kesäsuunnitelman.

...napsittua hyviä ja ei niin hyviä kuvia osaavassa ja ei niin osaavassa seurassa. 

...monta ihanaa hetkeä. 

...taas yhden uhrin innostumaan rastoista! Onneksi olkoon Miia!

... tehtyä 17 miesten punnerrusta! Varsinainen maailman vahvin nalle. Ugh!

 (Kuvat: Santeri Rahkola, Sonja Mikkonen, Ville Yrjänä ja minä!)

... miettiä asioita.                              
... laulaa.
... nauraa.
... rukoilla.
... käpertyä Jumalan lämpimään syliin.

Ja nyt haluan vaihtaa aihetta. Katsokaa tämä linkki ja räjäyttäkää tajuntanne. Kaboom! 
... Omani ainakin poksahti atomeiksi.

Olen elossa, vaan elänkö?

Kesälomani koostuu kärjistetysti kahdesta osasta: heinäkuun loppupuolelle asti olen ollut/olen edelleen töissä,  ja vapaapäivinäni törttöilen ja viuhon ties missä ja milloin kenenkin kanssa.  Sunnuntaina 21. heinäkuuta palvelukseni Pakkahuoneen kahvila/vierasvenesatamassa päättyy ja lähden täysin repuin kolmiviikkoiselle seikkailulleni halki Valtion Rautateiden aikatauluongelmien, Pääkaupunkiseudun asfalttipölyn ja saariston lauttaliikenteen. Kerron aiheesta myöhemmin lisää. 

Viikko sitten aloin murehtia kesän vilistävän ohitseni, koska odotan niin paljon viimeisiä viikkoja, joiden aikana tulee tapahtumaan niin paljon kaikkea kivaa. Tajusin, ettei ole mitään järkeä vain odottaa tulevaisuutta. Jokainen hetki on tärkeä, eikä siksi yhtäkään sellaista kannata jättää elämättä vain siksi, että jotain parempaa on muka tulossa. Siispä päätin ryhdistää asenteen elämääni, ja kääntää vänkyräisen kompassini kohti valoa. (Olipa hienosti sanottu, vaikka sen itse sanoinkin.)

 Ryhdyin yrittämään aktiviisesti elämään juuri sitä hetkeä, joka nyt on käynnissä. Pakenen kauhuissani ajatuksia, jotka koskevat jollain tavalla mennyttä tai tulevaa aikaa. Niitä saa kyllä muistella/suunnitella jossian määrin, mutta niissä ei saa elää. Ei missään nimessä. Tämä on kuitenkin vaikeaa. Siksi olen myös alkanut vältellä aktiiviseti kelloon katsomista. Se auttaa huomattavan paljon -  mitä väliä on ajalla, jos vain tämä hetki on tärkeä? 

Kuva ei liity aiheeseen, mutta sitä saa silti katsoa, vaikkei se niin ihmeellinen olekaan. 

Viikon kokemuksella voin sanoa, että hetkessä eläminen ei todellakaan ole yliarvostettua. Nykyajan ihmisille se, sekä asioihin keskittyminen ylipäätään on kuitenkin suhteellisen hankalaa. Täsät syytän älyluureja, jollaisen itsekin omistan. Siispä, tässä muutama yksinkertainen ohje: 

1. Älä katso kelloa.

2. Tee yksinkertaisia asioita. Ei sellaisia hektisiä, joissa pitää keskittyä isoon kokonaisuuteen samaan aikaan, (Kuten kahvilan kassan takana seisominen, IMO.)

3. Jos tunnet haluavasi tilanteesta pois, et elä hetkessä. Kohtaa epämiellyttävä tunne, sukella siihen ja kohtaa se. Elä sitä. Tuntuu hassulta, mutta toimii.

Arjen filosofi allekirjoittaa.