perjantai 12. heinäkuuta 2013

Miten keittoa leikataan? + Evikset

Hei kaikki. Olen oppinut kesän aikana ainakin kaksi uutta sanaa, joita olen käyttänyt erittäin aktiivisesti viime kuukausina. 

Könkeli = mummopyörä/naistenpyörä. Erityisen ihana on johdettu verbi könkelöidä. 
Sosiaalinen kalenteri = Kalenteri, joka koostuu tapaamisista yms sosiaalisesta toiminnasta, eli toiminnasta, joka käsittää enemmän ihmisiä kuin henkilön minä. 

Päätin eilen ystäväni Paulin kanssa kohdata vihollisemme puolen vuoden takaa: Mississippiläisen mutapiirakan. Edellisellä kerralla ko. piirakka ei oikein onnistunut, joten päätimme yrittää selättää saman reseptin uudelleen. 

No, se ei oikein onnistunut. Lopputulos oli lähes yhä hirveä kuin viimekerrallakin. Havainnollistava kuvamateriaali kertokoon kaiken oleellisen.

 Tadaa. Ensimmäisen palan jälkeen lähes koko kakku valui nätisti lautasen reunaa alas.

Ei siis tälläkään kertaa.

Sitten seuraaviin aiheisiin, vaikka aihe jo melkoisen vanha onkin. Pari viikkoa sitten hyppäsin suhteellisen spontaanisti junaan ja löysin itseni Lohtajalta Evankeliumijuhlilta, joissa en ollut koskaan ennen käynyt. Miten kertakaikkisen ihanaa oli nähdä ihmisiä, joita näkee niin kovin, kovin harvoin? Miten kertakaikkisen ihanaa oli olla pitkästä aikaa jonkun rakastavan ihmisen kainalossa, kädet ristissä, silmät kiinni, kuunnellen musiikkia tai saarnaa tai ihmisten naurua. Täydellistä.


 Eviksillä sain muun muassa...

...lähennettyä suhteitani vanhoihin, rakkaisiin ystäviini. 
...tehtyä maailmankaikkeuden upeimman kesäsuunnitelman.
...napsittua hyviä ja ei niin hyviä kuvia osaavassa ja ei niin osaavassa seurassa. 
...monta ihanaa hetkeä. 
...taas yhden uhrin innostumaan rastoista! Onneksi olkoon Miia!
... tehtyä 17 miesten punnerrusta! Varsinainen maailman vahvin nalle. Ugh!
 (Kuvat: Santeri Rahkola, Sonja Mikkonen, Ville Yrjänä ja minä!)
... miettiä asioita.                              
... laulaa.
... nauraa.
... rukoilla.
... käpertyä Jumalan lämpimään syliin.

Ja nyt haluan vaihtaa aihetta. Katsokaa tämä linkki ja räjäyttäkää tajuntanne. Kaboom! 
... Omani ainakin poksahti atomeiksi.

12 kommenttia:

  1. Voi kun oonkin innokkaan näköinen tuossa kuvassa missä teette mulle rastoja...xD Mutta kiitos vielä kerran ne on upeat! <3

    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi, olehyvä! :> miltä ne näyttää nyt?

      Poista
    2. Hyviltä ne näyttää ja alan jo tottumaan niihi <3 :D Toki ne meinaa kokoajan aueta, mut pitää vaa sinnikkäästi niitä takuttaa!(:

      Poista
    3. mäkin saan takutella mun rastojen päitä joka päivä :D se on loppumaton urakka, ja vielä ku sulla on niin paksut ja liukkaat hiukset niin varmaan viel vaikeempi! haluun muuten nähdä kuvan! :O

      Poista
  2. ei vitsi eve toi sun kysely tuolla laidassa pakotti mut ristimään kädet varmaan sata kertaa eri päin kun jäin oikein miettimään asiaa :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on niin jännä juttu! Miksi toiset pistää toisin päin ku toiset?? :DD ees vasen- tai oikeekätisyys ei vaikuta siihen! :D

      Poista
  3. Ja taas kerran, aivan ihana postaus! Ihanat kuvat ja ihana teksti ja ihana Sinä! <3 Ainut tyhmä juttu oli että mun puhelin ei halunnu näyttää KABOOM-linkkiä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos niin paljon <3 sit sun pitää tulla tänne takas koneella!!! :))

      Poista
  4. Mutapiirakkanne pelastukseksi: kokeilkaa matalampaa lämpötilaa ja pidempää paistoaikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D tehtiin just niinku ohjeessa sanottiin. Mut kiitos vihjeestä, kyllä me vielä onnistutaan!!!

      Poista
  5. ihana eve ku jaksat kirjottaa! on niii kiva lukee sun kuulumiset kun niin harvoin nähdään nykyään!meidän pitää nähdä taas pian!!miss you,love you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihihi :> niinpä! Onneks tiedän ettet katoa vaikka ei nähdäkään <3

      Poista