sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Instrumentteja, instrumentaaleja ja kodinelektroniikkaa

Oon aina ajatellut, että tulostin on yksi niistä maailmanlopun esineistä. Aina löytyy joku näpsäkkä syy, miksi se ei toimi, eikä aina sitä syytä edes tarvita. Tämän takia tulostin on ainoa sähkölaitteeni, joka on nimetty naisen mukaan. Ulla -  typerä, kirottu vempele. (Olen antanut kaikille teknisille vempeleilleni ja soittimilleni nimet.)

Tänään kuitenkin Sain kokea ensimmäisen ilon hetkeni Ullan kanssa. Olin suunnitellut blogilleni uutta ulkoasua ja piirrellyt kaikenlaista. Päätin huvikseni kokeilla, onko siinä kuuluisassa tulostin-Ullassa skanneritoimintoa. JA OLIHAN SIINÄ! Ja se onnistui vieläpä ihan helposti vaikken ollut vielä koskaan eläessäni skannannut yhtään mitään! Ihan loistavaa! Hyvä Ulla!!

                                      
Hei kaikkiii!

Täytyy sanoa, että tänään oli muutenkin mainio päivä. Pistin hösseliksi, ja sain oikeasti jotain aikaankin sen kaiken tyypillisen haaveilun ja lisäksi:

Kävin lenkillä! Ilma oli ihana, ja erityisen ihanaa oli Oopperan Kummituksen koko soundrack, jonka avulla välillä huijaan ajatukset kokonaan pois. Parempaa musiikkia/elokuvaa en ole kokenut sen jälkeen, kun ko. musikaalin näin.


Löysäsin vähän ja juoksinkin 18km ohjelmassa lukeneen 20km sijaan, koska vaikka juokseminen on kivaa ja Andrew Lloyd Webberin jumalaista musiikkia voisi kuunnella vaikka miten kauan niin hei, mulla on kuitenkin muutakin elämää. Teki mieli tehdä jotain muuta. Siispä säästetyn ajan käytin herkuttelemalla rahkakakulla, jonka tein eilen Earth Hourin aikana. Käytin mielikuvitustani ja tein kakkupohjan myslistä, survotusta banaanista ja maapähkinäoista. (Kannattaa kokeilla!!) Rahkassa oli mansikoita ja mustikoita. <3



Iltapäivällä soittelin taas hiukan foniläksyjä. Eilen tuntui siltä, etten osaa ollenkaan edes puhaltaa, mutta nyt kaikki läksyt sujuivat jo paljon, paljon paremmin. Tänään oli oikeasti ihanaa kuunnella omaa soittoa. Pitäisi vain osata olla itselleen vähemmän ankara näissä musiikkijutuissa ja etenkin ihan kaikessa muussakin...


Loppuillasta venäjää! 5. kurssin koe on jo keskiviikkona, ja tuntuu, etten ole vieläkään onnistunut hakkaamaan edellisillä kursseilla opittuja kuutta vaivaista sijamuotoa päähäni, ja nyt alkavat adjektiivien taivutuksetkin jo puskea päälle. Niinpä järjestäydyin ja istuin oikein pöydän viereen niitä opettelemaan! Värikooditin koulusta saadun päätetaulukon, ja se oli oikeastaan siinä! nyt kaikki tuntuu niin kristallinkirkkaalta. Я говорю по русский och så vidare.


Isoja kuvia, isoja asioita. Iso kiitollisuus kuluneesta päivästä. 

6 kommenttia:

  1. Nimeät nää aina (vaiko "toistaiseksi" :P) tosi hauskasti. Pakko tulla joka kerta kattomaan, mitä otsikon taa kätkeytyy.

    Aivan loistava idea toi sähkölaitteiden nimeäminen! Saa dataussessiot kuulostamaan heti paljon vähemmän pahalta, kun "pelaan yheksän tuntia" onkin "hengaan tänään Kaalepin kanssa" :D

    ~ Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD aww kiitos!! :)) kivaa ku joku kommentoi! :) Mä annan yleensä kaikkia sellasia harvinaisempia ja maajussimaisempia nimiä :D kännykkä on Unski, foni Uolevi, kitara Martti jne :D suosittelen nimeämistä!

      Poista
  2. Ja sit ihmetellää ku mun puhelimen nimi on Sami... :D mul tulostin oli tänää kans hyvä kaveri <3 Ja rakastan sun otsikoita <3:D

    VastaaPoista
  3. hei miustaki sun otsikot on ihania ! ja sul on tosi kiva tyyli kirjottamises muutenki :) !

    VastaaPoista